Siirry pääsisältöön

TULOKSIIN PERSONAL TRAINERIN AVULLA


Yhä useammat haaveilevat entistä enemmän elämäntapamuutoksesta ja terveellisemmistä elämäntavoista. Jarruna saattaa kuitenkin toimia rutiinien puute, aloittamisen hankaluus ja tietämättömyys. Personal trainerista saattaa olla näihin ongelmiin apua.

Sohvaperunakin voi muuttua innokkaaksi liikkujaksi kun elämäntapojen muutoksessa on mukana ammattilainen, joka ei rääkkää henkihieveriin, vaan auttaa sopivin askelin kohti uusia elämäntapoja.
Personal trainer on paljon muuta kuin kesken suorituksen öykkäröivä lihaskimppu. Personal trainer tukee uusien elämäntapojen omaksumisessa, suunnittelee asiakkaan ruokavalion sekä etsii ja ohjaa asiakasta sopiviin liikuntamuotoihin.

Jos haaveissa siintää mittava kuntoremontti tai useiden kilojen painonpudotus, ei tulokset tapahdu hetkessä eikä pelkästään liikuntaa lisäämällä. Toisinaan junnaava kehitys tai kilojen pudottamisen vaikeus vievät ilon koko liikunnalta.

Oli tavoite mikä tahansa liikuntaharrastusta tukeva ruokavalio on yksi tärkeimmistä ja juurikin tässä on personal trainerin apu korvaamaton.

Kuntosaliharjoittelusta saatu hyöty on parhaimmillaan jopa kaksinkertainen jos harjoittelun tukena toimii personal trainer. Omatoimisesti harjoittelun aloittaneista 40-60% jättää harjoittelun kesken ensimmäisten 3-6 kk aikana.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MITEN PRÄSSÄÄT?

Jalkaprässi on varmaan yksi suosituimmista kuntosalilaitteista jalkoja treenatessa. Laitetaan vaan jalat levylle ja työnnetään. Onko se näin yksinkertaista? Ei ihan. Jalkaprässi ei korvaa kyykkyjä. Vaikka tekisit kuinka syviä prässejä, ne eivät kehitä yhtä hyvin pakaralihaksia, vatsalihaksia ja monia muita tukilihaksia kuten kyykyt. Monelle jalkaprässi on kuitenkin hyvä etureisien lihasmassan harjoite, kun se tehdään lihastuntumalla eikä vain yritetä saada mahdollisimman paljon rautaa ylös pienellä liikeradalla. Jos haluat tasapainoiset jalkalihakset, tulee niitä treenata erilaisilla liikkeillä. Pelkkä jalkaprässi tai kyykkykään ei yksinään riitä. Miten jalkaprässillä sitten pitäisi treenata? Yksi huomioitava asia on se, miten jalat asetetaan levylle.   Asettamalla jalat keskelle lantion levyiseen asentoon saat parhaiten harjoitettua jalkoja tasapainoisesti sekä etu- että takareisien osalta. Jos taas asetat jalat leveämmälle, treenaat lähinnä lähentäjiä. ...

PALJONKO PITÄÄ SYÖDÄ?

Nyt ei puhuta laihduttamisesta eikä lihasmassan kasvattamisesta, vaan yleisesti päivittäisestä energiantarpeesta. Kaikki tarvitsevat energiaa, vaikka tarkempi määrä onkin yksilöllistä. Energian tarve on se määrä energiaa, joka pitää kehosi painon, koostumuksen ja fyysisen aktiivisuutesi hyvää terveyttä ylläpitävällä tasolla. Tarvitset energiaa perusaineenvaihduntaan (jotta sydän sykkii, keuhkot toimivat, entsyymejä ja hormoneja syntyy jne.), ruoan aiheuttamaan lämmöntuottoon, liikkumiseen ja kaikkeen muuhun tekemiseen. Energiantarpeeseen vaikuttaa mm. sukupuoli, ikä, paino, lihasmassa ja liikunnan määrä. Mitä nuorempi, mitä enemmän lihasmassaa, mitä enemmän painoa ja mitä enemmän liikkuu, sitä suurempi on perusaineenvaihdunta ja sitä suurempi on päivittäinen energiantarve. Suurin osa energiastasi kuluu perusaineenvaihduntaan ja kun tähän lisätään fyysinen aktiivisuutesi, saadaan päivittäinen energiantarpeesi. Kokonaisuuteen vaikuttaa paljon muukin päivän aktiivisuus kuin l...

TREENIN JÄLKEINEN LIHASKIPU

Treenin jälkeinen viivästynyt lihasarkuus tai -kipu tunnetaan yleisemmin lyhenteellä DOMS (delayed onset muscle soreness). Kyseessä on siis lihasarkuus, joka syntyy päivän tai parin viiveellä treenistä. Salitreenillä pystyy saamaan hyvää kipua tai sitten huonoa. Oikeanlainen kipu kuuluu osaltaan kovaan salitreeniin ja kyseessä on nimenomaan lihaskipu. Mitkään nivelkivut eivät ole hyviä, joten on syytä keskittyä oikeanlaiseen liiketekniikkaan ja pitää painot omalla tasolla. Kun lihas väsyy ja joutuu työskentelemään suorituskykynsä äärirajoilla, voidaan puhua oikeanlaisesta kivusta. Hyvää kipua ovat polte lihaksessa pitkän uuvuttavan sarjan viimeisissä toistoissa tai veren lihakseen pakkautumisesta aiheutuva turvotuksen tunne eli pumppi. Vääränlaista kipua lihaksessa esiintyy, kun joutuu venymään sellaiseen asentoon, jossa ei omien anatomisten liikerajoitustensa mukaan pitäisi olla. Jos liikelaajuutesi ei anna periksi koskettaa kämmenellä keskiselkää niskan takaa kurott...