Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella harjoitusjako merkityt tekstit.

TREENAATKO LIIAN MONIMUTKAISESTI?

Suurin osa aloittelijoista tai peruskuntosalitreenaajista treenaa liikevalinnan ja harjoitusjaon suhteen aivan liian monimutkaisella ohjelmalla. Oletetaan, että eri lihasryhmiin jaetut treenit täytyy olla jotenkin tehokkaimpia. On käsipäiviä, olkapääpäiviä ja mitä lie. Usein kuitenkin keskivertotreenarilla tällainen treenityyli johtaa kehittymättömyyteen ja aiheuttaa turhautumista koko treenaamiseen. Ensinnäkin kun lihakset jaetaan usealle eri treenipäivälle on harjoitusohjelman opettelemisessa jo oma ongelmansa. Jos kyseessä ei ole kohtalaisen kokenut treenaajaa voi monijakoisen ohjelman opettelemisessa mennä useampi kuukausi. Yksinkertaisemmalla ohjelmalla treenaava oppii ohjelmansa parissa viikossa, löytää lihaksensa tehokkaammin ja voi sen jälkeen keskittyä ottamaan treenistään kaiken irti. Yhden lihasryhmän harkoittelu kerran viikossa ei ole kovinkaan tehokasta voiman kehittymisen kannalta. Lihasryhmän treenaaminen 2-3 kertaa viikossa on aloittelijalle huomattavasti tehokka...