Siirry pääsisältöön

Asiakastarinoita


KESÄKUNTOON 3 KUUKAUDESSA!

3 kk:n projekti yhden asiakkaani kanssa on päättynyt. Tavoitteena oli kiinteytyminen eli vähän lihasmassaa ja rasvanpolttoa.

Asiakas oli jo entuudestaan salikonkari, mutta kehitystä ei oikein tapahtunut. Laitettiin saliohjelmat ja aerobiset kuntoon sekä tavoitteiden mukainen ruokavalio.

Lihasmassaa saatiin kasvatettua mukavasti ja loppukiristelyn jälkeen ne myös saatiin esille. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Aivan mahtava muutos!

Lihaskunto oli 3 kk sitten yläkropan osalta jo erinomainen, mutta alakroppa ja vatsat tasolla keskinkertainen. Loppukuntotestissä koko paketti oli tasolla erinomainen!

Tälläisiin tuloksiin päästään kun kuunnellaan valmentajan ohjeita ja myös noudatetaan niitä. Voin ylpeänä kertoa olevani tämän naisen personal trainer!


54- VUOTIAAN NAISEN KEHITYS ALLE 3 KUUKAUDESSA!


Tässä taas hieno esimerkki siitä, mitä lyhyessäkin ajassa voi aikaansaada, kunhan noudattaa saamiaan ohjeita ja tekee asioita oikein.

Kyseessä on 54-vuotias nainen, jolla lihaskunto oli jo ennestään hyvällä tasolla. Asiakkaan tavoite oli saada parempi kunto ja näkyviä tuloksia. Aloitimme hommat ensin tasaamalla hieman puolieroja lihaksistossa, jonka jälkeen siirryimme ihan perustreeniin. Kaksi erilaista salitreeniohjelmaa kolmesti viikossa ja päälle pari aerobista. Ruuan osalta menimme rasvanpoltto-ohjelmalla.

Kuvat, mitat ja uudet kuntotestit tehtiin vajaan 3 kuukauden jälkeen. Kuntotestissä asiakas pääsi tasolta hyvä tasolle erinomainen. Paino putosi reilu 3 kiloa. Mittojen perusteella voidaan hyvin olettaa, että samalla kuin rasvaa paloi, saatiin kehoon myös lisää lihasta. Tällöin raajojen mitat pysyvät suhteellisen samoina, mutta esim. navan seutu pieneni 6 cm ja vyötärö 5 cm. Ja tokihan lihaskasvusta kertoo myös se, että hauiksen ympärysmitta suureni sentillä.

Kehonmuokkaus ei ole iästä kiinni, vaan siitä, että asioita tehdään oikein. Treenin tulee olla nousujohteista ja painoja on uskallettava nostaa. Tämäkin asiakas paransi mm. maastavetotulostaan reilussa kuukaudessa 32,5 kiloa.


3 KUUKAUDESSA VOI TEHDÄ IHMEITÄ!

 Kun motivaatio parempaan elämään ja kuntoon on kohdillaan, voi jo 3 kuukaudessa saada aikaan ihmeitä. Näin teki myös yksi asiakkaistani. Ja kyse ei suinkaan ole mistään nuoresta tytöstä, vaan yli viisikyppisestä aikuisesta naisesta.

3 kuukautta sitten tehdyssä lihaskuntotesteissä oli kaikki tulokset heikkoja. Ja nyt 3 kuukautta myöhemmin hän päräytti testituloksensa tasolle hyvä! Aivan mahtavaa! Valmentaja voi taas kerran ylpeillä.


ASIAKKAANI EDISTYY HIENOSTI!

Asiakkaani, jonka tavoitteena oli pudottaa mm. painoaan 10 kg?
Reilu 2 kk yhteistä taivalta takana ja puolet pudotettu. Mikä kuitenkin parasta, niin sentit karisee ja asiakas vain pienenee! Hän on jo tässä vaiheessa kaventanut navanseutuaan huimat 14 cm ja lantiotaan 5,5 cm.

Ruokavalio on siivottu ja liikuntaa lisätty pikku hiljaa. Asiakkaalla on hyvä motivaatio ja loistava itsekuri. Näillä eväillä myös tuloksia rakennetaan!


ASIAKKAANI TARINA!
PIDIN PERSONAL TRAINERIA YLIARVOSTETTUNA!

 Ajatuksena, kyllähän nyt jokainen osaa itse treenata ja tietää, mitä kannattaa syödä, OLIN VÄÄRÄSSÄ
Tänään voin hyvin ja todellakin yllättynyt tuloksistani, mihin yhdessä oman PT:n kanssa olemme päässeet!

Sairastuin 2014 keväällä, diagnosoitiin 4 eri tautia, joista ei parane! Maailmani romahti täysin, olin vain keskittynyt viimeiset 10 vuotta työelämään ja tuloksiin vastuullisena johtajana. Erikoislääkärien tutkimusten valmistuttua lyhistyin Kampin edustalle ja mietin, mitä nyt teen elämälleni ja kauankohan elinaikaa on jäljellä…

Voimani olivat aivan lopussa, sain käveltyä alussa muutaman kymmenen metriä saattajan kanssa ja sain rytmihäiriöitä, johon oli lääkkeet annettu. Henkeä en saanut vaikean astman takia ja alkavan keuhkoahtauman vuoksi. Tunsin, että pyörryn ja tukehdun, kun yritän liikkua. Laihduin ja masennuin moneksi kuukaudeksi. Kesällä yritin uskaltaa nostaa kuntoani pidentämällä vähän joka kerta kävelylenkkejä. Syksyn aikana pääsin jatkuvista rytmihäiriöistä eroon ja saavutin jopa kilometrin pituisen matkan.

Lokakuussa sain vahvistuksen, ettei kilpirauhasessa oleva kasvain ole syöpää. Tämä helpotti oloani ja sain voimia ajatella, että elämä jatkuukin vaikka muut sairaudet vielä rajoittavatkin elämääni.
Marraskuun alussa aloitin säännöllisen treenaamisen oman PT:n kanssa. Hän sai minut ymmärtämään myös ruokailujen tärkeyden. Ohjelmassa huomioitiin hyvin sekä lähtötilanteeni että terveydentilani. Ensimmäiset viikot tuntuivat erittäin haasteellisilta ja väsyin suunnattomasti. Kuitenkin jo ensimmäisen kuukauden kuluttua huomasimme painoni nousseen yli 3 kg ja lihasmassan kasvaneen. Siitä innostuneena jatkoin ohjelmaa ja myöhemmin sitä muutettiin vaativammaksi.

Lihasvoimat, yleiskunto sekä painonnousu olivat tavoitteemme. Aloittamisesta on nyt 3 kk ja paino noussut 6,3 kg. Nyt voin sanoa olevani normaalipainoinen Hymiö smile Jatkuvalla sairaslomalla olevalle tämä muutos on ollut erittäin merkittävä ja muuttanut arkeni täysin!

Palasin osittain jo työelämään, jaksan kotityöt paremmin, olen henkisesti tasapainoisempi ja elän nyt täysillä.

Varmasti jatkan treenaamista enkä enää koe Personal Traineria yliarvostetuksi. Koen PT:n erittäin tarpeelliseksi tukijaksi halutessa tehdä muutoksia terveellä pohjalla tai remonttia terveelliseen elämään. Vaikka hän ei ole aina paikalla, niin pelkästään se, että hän seuraa vointiasi ja tuloksiasi on riittävä tuki. Ei tee mieli edes "Iintsata" ohjelmasta, vaan odottaa jo innolla seuraavaa treenipäivää! Eikä se ole iästä kiinni, itse lähes 50 v ja palasin nyt kuntosalille yli 20 vuoden tauon jälkeen!
Elän taas elämääni ja voin hyvin, voin suositella lämpimästi kaikille!


ASIAKKAAN EDISTYMINEN KUUKAUDESSA

Olemme aloittaneet yhteisen puolen vuoden taipaleemme asiakkaani kanssa kuukausi sitten. Kyseisen asiakkaan tavoitteena on laihduttaa n. 10 kiloa, saada kuntoa parannettua sekä voida yleisesti paremmin.
Muutamat alkuviikot ovat liikunnan suhteen olleet asiakkaan kiireiden ja sairastelun vuoksi epäsäännöllisiä. Hänen arkiaktiivisuus on kuitenkin ollut isossa roolissa. Yhteistreeneissämme asiakas antaa aina kaikkensa ja hänestä näkee kuinka motivoitunut hän on.

Asiakas on noudattanut annettua ruokaohjelmaa täydellisesti, jonka johdosta olemme saaneet jo loistavia tuloksia. Asiakas on koko ajan tiputtanut painoaan tavoitteen mukaisesti 0,5 - 1 kg viikossa. Hänen navan seutu on kuukaudessa kaventunut huimat 10 senttiä! Ja ennen kaikkea asiakas on täynnä energiaa ja kertoo voivansa loistavasti.


ASIAKAS RAVINTO-OHJAUKSESSA 2kk
 
Toisinaan on tilanteita, että asiakkaalla on jo omat liikunnalliset harrastukset kohdillaan ja personal trainerin apua tarvitaan vain ravintopuolella. Näin ollen asiakkaani valitsi FIT ENERGY –ravinto-ohjauksen ja tavoitteeksi asetettiin rasvaprosentin alentaminen ja oikeanlaisten ruokailutapojen oppiminen.

35-vuotias normaalipainoinen nainen, jonka vaatteet olivat ikävästi alkaneet kiristämään. Vaa´an numeron sijaan kaivettiin kaapista tavoitehousut. Housut menivät jalkaan n. kuukauden päästä aloituksesta!

Aloitettiin yhteinen taival reilu kuukausi sitten. Laitettiin ruokailurytmit kuntoon ja kalorit hieman kulutusta alemmaksi. Ruokaohjelmalla varmistettiin, että asiakas saa päivän aikana oikean määrän ravintoaineita ja tarpeeksi kaloreita. Asiakkaani on noudattanut tarkasti annettua ruokaohjelmaa ja siten ollaan päästy myös loistaviin tuloksiin.

1,5 kk jälkeen on paino pudonnut vajaat 4 kiloa ja senttejä sitäkin enemmän. Jo ennestään kapea vyötärö kapeni vielä -3 cm lisää, navan kohdalta lähti -5 cm, lantiolta -5,5 cm ja reisistä -4,5 cm. Lyhyessä ajassa aivan loistavia tuloksia! Ja hyväolo näkyy myös ulospäin.


ASIAKAS 6KK:N FIT DEEP VALMENNUKSESSA

Aloitimme asiakkaan kanssa 3kk:n sopimuksella, jota jatkettiin heti toiset 3kk. Asiakkaan tavoitteena oli kiinteytyminen, voiman hankinta ja yleisen lihaskunnon parantaminen. Asiakkaan kehonkoostumus ja ruokavalio oli jo ennestään hyvällä tasolla, joten keskityimme ruokaohjelmassa enemmänkin lisäämään kaloreita kulutuksen tasolle.

Treeniohjelmat laitettiin kokonaan uusiksi ja lähdettiin tavoittelemaan parempaa lihaskuntoa ja voimaa. Voimat nousikin kovaa vauhtia. Lopputuloksena esim. prässitulos nousi 72,5 kg, lantion ojennus 37,5 kg ja ylätalja 20 kg. Tässä vain muutama esimerkki.
Lihasta rakennettiin samalla hieman lisää ja saatiin senttejä lisättyä, mutta samalla kuitenkin keskivartaloa tiivistettyä.

Vaikka asiakkaan peruskuntotaso oli jo aloittaessa ihan hyvällä tasolla, saimme silti parannettua kuntotestin tuloksia hienosti. Puolen minuutin punnerrustulos parani 7 toistolla, kyykkytulos 6 toistolla ja vatsalihakset 8 toistolla.

Upeita tuloksia asiakkaalle, joka noudatti tunnollisesti kaikkia valmennusohjeita.


3 KK STARTTIPAKETILLA

Asiakkaan tavoitteena oli yleinen hyvinvointi ja rasvanpoltto, lähinnä kiinteytyminen. Ongelmana oli myös pakaran aktivointikyky ja lisätoiveena hänellä olikin saada tähän korjausta ja ehkä vähän pyöreyttäkin sinne pakaraan.

Aloittaessani asiakkaan kanssa hänen lihaskuntonsa oli aika heikko. Vaikka varsinaista ylipainoa ei ollut, oli keho suhteellisen rasvainen.

Suunnittelin asiakkaalle alkuun kolmesti viikossa tehtävän koko kehon kuntosaliohjelman. Lisänä hänen liikuntasuunnitelmaan kuului yksi aerobinen ryhmäliikuntatunti ja pari matalatehoista kävelylenkkiä. Puoli välissä vaihdoimme kuntosaliohjelman vähän haastavammaksi ja jaoin ala- ja ylävartalon omiin treeneihin. Kolmantena salitreeninä tehtiin edelleen koko keho.

Ruokaa asiakas oli tottunut syömään aivan liian vähän. Vaikka ruokaohjelmassa oltiin pienillä miinuskaloreilla, tarkoitti tämäkin jo enemmän ruokaa mihin asiakas oli tottunut. Oman haasteen ruokailuihin toi asiakkaan vatsasairaus.

Täydellinen asiakas, joka noudatti kaikkia annettuja ohjeita niin ruuan kuin treenienkin suhteen. Ja tulokset olivat sen mukaiset. 3 kuukaudessa hänen paino putosi 2,9 kiloa. Rasvaa poltettiin ja navan seutu pieneni huimat 9 senttiä ja vyötärö 5! Salitreenillä asiakkaalle rakennettiin takareidet (+5 cm) ja pakarat (+8 cm).

Heikko lihaskunto parani, kun salitreeni pysyi hienosti nousujohteisena. Muutamana esimerkkinä hänen 3 kuukauden voimakasvusta: prässitulos parani +36 kiloa, lantionnosto +17 kiloa, polven koukistus + 17 kiloa, ylätalja +9 kiloa ja alatalja + 24 kiloa.

Ja mikä parasta, asiakkaan vatsalääkärin mukaan hänen vatsansa ei ole koskaan ollut yhtä hyvässä kunnossa!


6 KK FIT DEEP -VALMENNUS

Sitä tuntee itsensä aina vaan etuoikeutetuksi päästessä vaikuttamaan asiakkaan hyvinvointiin sekä seuraamaan mitä hämmästyttävämpiä tuloksia. Tulosten kannalta on selkeä ero niiden asiakkaiden kohdalla, jotka treenaavat säännöllisesti valmentajan kanssa.

Viime syksynä minua lähestyi 52-vuotias nainen, jonka tavoitteena oli pudottaa painoa n. 10 kg sekä pienentää vyötärönympärystään alle 90 sentin. Asiakkaan lähtökunto oli erittäin heikko niin yleiskunnoltaan kuin lihaskunnoltaankin. Hän ei halunnut kuntosalille, joten ruokaohjelman lisäksi suunnittelin hänelle säännöllisin väliajoin vaihtuvan ja nousujohteisen kotiohjelman. Kahvakuula apuvälineenä takasi, että kotiohjelmaankin saatiin haastavuutta sekä lihakset kunnolla töihin.

Joka toinen viikko tapasimme yhteistreenien merkeissä, yleensä ulkona. Alkuun yhteistreenimme kestivät 20-30 min., hänen kunto ei yksinkertaisesti kestänyt enempää. Sinnikkäästi asiakas teki kaikki kotitreeninsä ja jokaisessa yhteistreenissämme hän jaksoikin aina vaan paremmin. Lopulta tunninkin treenit, ilman sen kummempia taukoja, meni helposti. Viimeinen yhteistreenimme oli salilla. Treeniteho oli niin kova, että siinä ei monikaan olisi jaksanut mukana. Tunnin salitreeni lähes mitättömillä tauoilla, siinä on monelle salikonkarillekin haastetta.

Lihaskuntotestissä asiakkaani lähtötilanne oli heikko, kun se nyt on tasolla hyvä. Hän paransi lihaskuntotestituloksiaan 100% ja aerobinen kunto nousi heikosta loistavaksi. Painoa pudotettiin n. 7kg eikä asiakkaani ollut missään vaiheessa millään nälkäkuurilla, vaan syömään opeteltiin säännöllisesti ja oikein. Viikonloppuisin hänellä jopa oli yleensä yksi rennompi syöntipäivä. Tavoitteena ollut alle 90 sentin vyötärönympärys oli lopulta 83 cm.


Kun motivaatio on kohdillaan voi kuka tahansa saavuttaa mitä hämmästyttävämpiä tuloksia. Täydelliseen elämäntapamuutokseen ja hyvän kunnon saavuttamiseen on puoli vuotta elämästä todella lyhyt aika. Työtä se toki vaatii, mutta lopulta kiitos seisoo!

3 KK:N VALMENNUS


Asiakkaan kertomana:

3 kuukautta Suskin Fit Start-valmennusta takana. Useampia vuosia yksin treenanneena alkoi tuntua, että nyt tarvitsisi treeniin ja ruokavalioon hieman uutta boostia. Muutama kremppa myös häiritsi treenaamista, ja olinkin joutunut karsimaan treenistä joitakin liikkeitä pois. Tavoitteena valmennukselle oli siis pystyä taas treenaamaan kivuttomasti, saada itselle sopiva, nousujohteinen treeniohjelma sekä sitä tukeva ruokavalio.

Suskin kanssa sitten katsottiin tekniikat ja ruokavalio kuntoon, aloitettiin treenit, erittäin tärkeää kehonhuoltoa unohtamatta! Kolme kuukautta sitten painettiin ihan hyvällä tahdilla ja tulokseen saa kyllä olla tyytyväinen.

Pystyin treenaamaan kivuitta, opin paljon uutta niin kehonhuollosta, treenaamisesta kuin syömisestäkin, vaikken nyt mikään ihan keltanokka tässä ollutkaan :D

Tapaamisia meillä oli kerran kuussa, Suski vastasi aktiivisesti viesteihin ja yhteydenpito oli kaikin puolin helppoa. Tykkäsin myös kovasti TNT-apista - Helppoa, kun kaikki kulkee koko ajan mukana puhelimessa.

Henkilökohtaista valmennusta reippaan rennolla otteella :)

Kiitos Suski!


PÄÄSYKOKEET JA 6KK VALMENNUS (Fit Deep 6kk -paketti)


Viime keväänä sain asiakkaakseni reilu parikymppisen nuoren naisen, jonka tavoitteena oli suoriutua Rajavartiolaitoksen pääsykokeen fysiikkatesteistä.  Rajavartiolaitoksen fysiikkatesteihin kuuluu Cooper- sekä uintitesti. Asiakkaan omatoimiseen harjoitteluun oli kuulunut lähinnä juoksu ja kehonpainolla harjoittelu. Juoksu ei edistynyt, joten apu oli paikallaan.

Koska asiakkaan viikko-ohjelmaan ei kuulunut voimaharjoittelua, oli myös lihaskunto aloittaessa erittäin heikko. Jotta juoksuun ja uintiin saataisiin tehoja, tuli viikko-ohjelman lisätä myös voimaharjoittelua.

Puolen vuoden valmennusaika ohjelmoitiin niin, että viikko-ohjelmaan lisättiin vaihtelevasti lihaskuntoharjoittelua kestävyys-, peruskestävyys ja voima-alueella. Salitreenejä yleensä kaksi viikossa, välillä kolme. Juoksutreeneissä treenattiin suurin osa aikaa peruskestävyysalueella, mutta mukaan otettiin myös intervallitreenejä. Uintiharjoitukset pidettiin koko ajan lyhyinä ja lähinnä tekniikkaan panostaen.

Asiakkaan voimatasojen ja lihaskunnon parantuessa myös juoksu helpottui. Juoksu alkoi tuntua kevyemmältä ja siihen alettiin saamaan sopivasti tehoja. Lopputesteissä olikin jo ihan eri tyttö. Vaikka asiakkaalla oli osittain toivomuksena myös rasvanpoltto, emme tähän pystyneet kovinkaan paljoa panostamaan. Asiakkaan viikko-ohjelma sisälsi vaihtelevasti 2-3 salitreeniä, 1-3 juoksutreeniä sekä yhden uintitreenin, joten oli ensisijaisen tärkeää pitää yllä kunnollisia energiatasoja. Loppupeleissä rasvaa kuitenkin jonkun verran paloi ja senttejä lähti.


Elokuun lopulla oli pääsykokeet ja tuloksena opiskelupaikka! Onnittelut vielä mahtavasta suorituksesta!

SALIKONKARIN 4 KK:n VALMENNUS




Asiakkaan kertomana:

Lämmin kiitos kuluneista kuukausista. Päällimmäinen tunne on kiitollisuus ja haikeuskin - nyt jatkan tästä itsekseni eteenpäin entistä motivoituneempana.

Jokainen ohjauskerta ja viikottaiset omat treenit olivat tavalla tai toisella opettavaisia. Mietin paljon omaa tekemistäni ja mielelläni kuulin valmentajalta perusteluita annettuihin ohjeisiin. Sain valmennuksesta paljon vahvistusta jo omaksutulle treenifilosofialleni, mutta vielä enemmän uusia näkökulmia ja vinkkejä. Valmennus vakuutti, että ruokavalion ja levon optimoinnilla saadaan hyvin suunnitellun treeniohjelman tulokset näkyville. Mikään edellisistä ei yksin riitä.

Omat tavoitteeni valmennukselle täyttyivät hyvin. Vaikka mittaukset eivät suuria muutoksia todenna, niin peilikuva ja vaaka kertovat fyysisistä muutoksista. Massaa on siis hiukan tullut lisää, lihaksen ja rasvakudoksenkin muodossa. Treenit kulkivat hyvin ja toteutin nousujohteista harjoittelua. Edelleen palautuminen on ajoittain puutteellista, mutta nyt ymmärrän paremmin sen merkityksen kokonaisuuteen. Ruokavalio jatkuu kohdallani samankaltaisena, eli kiinnitän jatkossakin paremmin huomiota ravintoainejakaumaan. Ruoka-aineet löytyivät lähes kaikki jo ennenkin omalta lautaselta.

Olen tottunut itsenäiseen treenaamiseen omien suunnitelmien ja tietotaidon mukaisesti. Ei ollut siis pelkästään helppoa olla toisen valmennettavana. Treeniin, lepoon ja ruokavalioon liittyviä ohjeita noudatin 80/20 periaatteella, eli vähän lipsuin siellä täällä, mutta pääsääntöisesti tein mitä pyydettiin. Tämä on linjani myös jatkossa, joustavuus. Enhän ole kuitenkaan fitnessurheilija, vaan elämäntapakuntoilija. 

Haasteita valmennuksen aikana toivat lähinnä ylimääräiset työhön kuuluvat ryhmäliikuntatunnit, jotka haukkasivat palan palautumisesta. Ja kuten useimmat, myös minä sorrun helpommin herkkuihin väsyneenä. Valmennusjakson aikana sairastin flunssan lepoviikolla, eli vaikka jälleen mentiin palautumisen kustannuksella, pystyin tästä johtuen tekemään kuitenkin kaikki treenit. Alaselkä kipuili kauden puolivälissä, muutoin kroppa on tuntunut toimivalta.

Suski on valmentajana vaativa ja pikkutarkka, erittäin läsnäoleva ja auttavainen. Hän on asiakastaan varten. Suski on löytänyt vahvan oman tavan toteuttaa valmennuksiaan ja tällä päästään kyllä hyviin tuloksiin. 



ASIAKASPALAUTTEITA:
  • Suski on lämminhenkinen, kannustava ja ammattitaitoinen valmentaja. Suskin kanssa tuloksiakin saavutetaan 100% varmasti, suosittelen!
  • Kaunis kiitos! Puoli vuotta takana ravinto- ja treenivalmennusta ja senttejä lähti 10 tai yli vyötäröltä, navasta ja lantiolta ja painoakin lähes 10%. Ehdottomasti tämä elämäntapa jää.Parasta mitä voit itsellesi ja läheisillesi antaa! Toimii:)! Kiitos!
  • Olin Suskin etäravintovalmennuksessa viime keväänä ja olin erittäin tyytyväinen tuloksiin, joihin en muuten olisi ikinä päässyt. Syksyn kiireissä ravintoneuvot jäivät kuitenkin taka-alalle, mutta jouluna on ollut aikaa pohtia taas terveiden elämäntapojen merkitystä koko hyvinvointiin. Kiitos loistavista neuvoista ja tuesta, joiden avulla jatkan nyt viime keväänä aloitettua koulua paremman olon saavuttamiseksi. Ravinto-oppi on edelleen takaraivossa ja ymmärrys sen vaikutuksesta omaan oloon vain kasvanut. Terveellistä uutta vuotta!;)
  • Näin taittui nopeasti 6kk valmennusta aivan mahtavan trainerin kanssa. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen tapaan, jolla Suski ohjaa ja kannustaa treenaamaan. Hän on aidosti ja kokonaisvaltaisesti kiinnostunut treenattavan voinnista ja antaa täyden tukensa kohti parempaa vointia.
  • Sydämellinen kiitos yhteisestä taipaleesta, jolla saavutin hienon tuloksen.Tästä on hyvä jatkaa, eikä yhteistyömme tähän lopu.
  • Olen Suskin valmennuksessa parasta aikaa! Reilu 1 kk takana, ja olen todella tyytyväinen. Jonkinlaisia tuloksiakin on jo nähtävissä, yes! Odotan innolla 3 kk välietappia. Pidän Suskin tyylistä hoitaa PT hommat! Yhteistyö sujuu loistavasti, tunnen että en ole yksi 100, vaan minä olen minä. Onnex löysin sut Suski, motivaatio 100%, kiitos!!
  • 4kk valmennusta takana ja kaikki sujui paremmin kuin hyvin! Parempaa traineria en olisi voinut toivoa! Kiitos vielä Suski!
  • Olen saanut itseni kesäkuntoon treenaamalla tammikuusta alkaen. Ei se ole kuin 1/2 vuotta tehdä kokonaisvaltainen remontti itsensä kanssa. Painonpudotus tarkoituksessa se on lyhyt aika.
  • Olihan niin riemullinen fiilis sovittaa uusia biksuja, kun ennen se oli tuskaa. Tää ei jää tähän Sillä ruokahalu kasvaa ja toivoo lisää uusia tavoitteita!Olen saanut itseni kesäkuntoon treenaamalla tammikuusta alkaen. Ei se ole kuin 1/2 vuotta tehdä kokonaisvaltainen remontti itsensä kanssa. Painonpudotus tarkoituksessa se on lyhyt aika.
  • Olin 3 kuukautta vastikään Susanin valmennuksessa ja olin ihan huipputyytyväinen!Todella ammattitaitoinen ja kannustava PT,treenit jatkuu kimpassa syksyllä 😃!
  • Kolmen kuukauden treeni takana. En voi muuta kuin olla erittäin tyytyväinen saavutuksiini Susanin hyvällä ja kannustavalla opastuksella. Jeeeee... Pääsin kiinni ruokavalioon kuinka syödä. Söin ennen liian vähän. Ei kuitenkaan tarvitse lopettaa herkkujakaan. Sekä liikkeiden oikea oppiseen tekemiseen. kiitokset Susan. Voin suositella.
  • Erittäin asiantuntevaa henkilökohtaista ohjausta! Sain todella hyvät ohjeet salille ja ruokavalion kuntoon. Suosittelen! Tykkäsin myös Suskin kanssa treeneistä punttiksella ja monet tekniikkavirheet korjattiin helposti. Syksyllä jatketaan..
  • 1.5v takana, nyt pieni tauko ja sitten ehdottomasti uusiksi! monipuoliset ohjelmat ja asiakasta todellakin kuunnellaan. (ja Suski osaa ottaa juuri sopivan työskentelytavan ihmisestä riippuen) Iso kiitos!
  • Elämäni ensimmäinen pt valmennus, ja valmennus yllätti täysin kaikki odotukseni. Valmennus ei vain ollut treenaamista (mihin lähinnä eniten kaipasin opetusta) vaan kokonaisuus, missä oli mielestäni täydellisesti huomioitu treenaus, syömiset, lepo ja kehonhuolto, eli koko paketti. Kysymyksiä tuli itselläni matkan varrella paljon, ja niihin kaikkiin sai aina ja nopeasti ammattimaisen vastauksen. Lisäksi valmennus tuntui todella henkilökohtaiselta, eli todellakin asiat katsottiin juuri minulle sopiviksi, ja tuli tunne, että valmentaja on oikeasti läsnä. Pienen tauon jälkeen aion ehdottomasti jatkaa!
  • Ammattitaitoista ja läsnäolevaa valmennusta tietoon ja kokemukseen perustuen. Suosittelen valmennusta lämpimästi, kun olet valmis tekemään yhteistyössä Suskin kanssa muutoksia nykyisiin elämäntapoihisi. Tuloksia tulee!
  • Kolmen kuukauden treeni takana. En voi muuta kuin olla erittäin tyytyväinen saavutuksiini Susanin hyvällä ja kannustavalla opastuksella. Jeeeee... Pääsin kiinni ruokavalioon kuinka syödä. Söin ennen liian vähän. Ei kuitenkaan tarvitse lopettaa herkkujakaan. Sekä liikkeiden oikea oppiseen tekemiseen. kiitokset Susan. Voin suositella.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MITEN PRÄSSÄÄT?

Jalkaprässi on varmaan yksi suosituimmista kuntosalilaitteista jalkoja treenatessa. Laitetaan vaan jalat levylle ja työnnetään. Onko se näin yksinkertaista? Ei ihan. Jalkaprässi ei korvaa kyykkyjä. Vaikka tekisit kuinka syviä prässejä, ne eivät kehitä yhtä hyvin pakaralihaksia, vatsalihaksia ja monia muita tukilihaksia kuten kyykyt. Monelle jalkaprässi on kuitenkin hyvä etureisien lihasmassan harjoite, kun se tehdään lihastuntumalla eikä vain yritetä saada mahdollisimman paljon rautaa ylös pienellä liikeradalla. Jos haluat tasapainoiset jalkalihakset, tulee niitä treenata erilaisilla liikkeillä. Pelkkä jalkaprässi tai kyykkykään ei yksinään riitä. Miten jalkaprässillä sitten pitäisi treenata? Yksi huomioitava asia on se, miten jalat asetetaan levylle.   Asettamalla jalat keskelle lantion levyiseen asentoon saat parhaiten harjoitettua jalkoja tasapainoisesti sekä etu- että takareisien osalta. Jos taas asetat jalat leveämmälle, treenaat lähinnä lähentäjiä. Jo

PALJONKO PAINOJA?

Jos tangossa ei ole tarpeeksi rautaa, ei se lihas kasva. Mutta kuinka paljon on tarpeeksi? Paljonko nousee penkistä? Millä painolla kyykkäät? Mietitkö, että mitä väliä sillä on? Eikö se riitä, että lihaksissa tuntuu mukava polte? Miksi pitäisi pyrkiä joihinkin tiettyihin treenipainoihin? No esimerkiksi siksi, ettei kroppa kiinteydy ilman riittävää voimatasoa. Jos et ole juurikaan treenannut lihasvoimaa, huonoja uutisia: lihaksesi ovat unessa. Arkiaskareissa, juoksulenkillä ja jopa lihaskuntojumpissa lihaksesi käyttävät vain hitaita soluja. Nopeat lihassolut, ne voiman kasvattamisessa tärkeät, vain laiskottelevat. Et siis kiinteydy, eikä lihas kasva. Sinun on turha haaveilla pyöreistä pakaroista, erottuvista olkapäistä tai kivoista käsivarsista, ellet pysty liikuttelemaan riittävän isoja rautoja. Näin se vain on. Sporttisten muotojen lisäksi saat kasvaneesta voimasta ja lihasmassasta muutakin hyötyä. Aineenvaihduntasi tehostuu ja voit syödä enemmän lihomatta. Tyypillinen onge

PALJONKO PITÄÄ SYÖDÄ?

Nyt ei puhuta laihduttamisesta eikä lihasmassan kasvattamisesta, vaan yleisesti päivittäisestä energiantarpeesta. Kaikki tarvitsevat energiaa, vaikka tarkempi määrä onkin yksilöllistä. Energian tarve on se määrä energiaa, joka pitää kehosi painon, koostumuksen ja fyysisen aktiivisuutesi hyvää terveyttä ylläpitävällä tasolla. Tarvitset energiaa perusaineenvaihduntaan (jotta sydän sykkii, keuhkot toimivat, entsyymejä ja hormoneja syntyy jne.), ruoan aiheuttamaan lämmöntuottoon, liikkumiseen ja kaikkeen muuhun tekemiseen. Energiantarpeeseen vaikuttaa mm. sukupuoli, ikä, paino, lihasmassa ja liikunnan määrä. Mitä nuorempi, mitä enemmän lihasmassaa, mitä enemmän painoa ja mitä enemmän liikkuu, sitä suurempi on perusaineenvaihdunta ja sitä suurempi on päivittäinen energiantarve. Suurin osa energiastasi kuluu perusaineenvaihduntaan ja kun tähän lisätään fyysinen aktiivisuutesi, saadaan päivittäinen energiantarpeesi. Kokonaisuuteen vaikuttaa paljon muukin päivän aktiivisuus kuin l