Siirry pääsisältöön

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!



Miten tämä vuosi meni omasta mielestäsi? Saavutitko tavoitteesi?

Joka vuosi, yksi jos toinen päättää, että uusi vuosi on minun vuoteni, nyt laitetaan hommat rullaamaan!

Mutta kuinkas yleensä käykään? Loppuvuodesta peilistä tuijottaa edelleen se sama pötkylä kuin viime vuonnakin. Missä meni pieleen?

Suunnitelmat on suuria, mutta toteutuspuolella on puutteita. Luultavasti et ole halunnut visioimiasi asioita riittävästi. Ongelma piilee myös siinä, että kaikki halutaan kerralla. Tässä ja nyt!

Paahdoitko salilla, tuntitolkulla viikossa. Mutta, vieläkään ei näy toivottavaa tulosta. Missä vika, kun samaan aikaan kaveri postaa toinen toistaan mehukkaampia otoksia ja oma näkymä salin peilissä ei muutu. Tässä vaiheessa moni on valmis paiskaamaan hanskat tiskiin. Mutta motivoitunein ja eniten töitä tekevä vain jatkaa. Hän on päättänyt saavuttaa haluamansa ja on valmis tekemään kaikkensa saadakseen haluamansa.

Sitä kutsutaan motivaatioksi ja intohimoksi, jota kehonmuokkaus tai moni muukin elämässä tavoittelemisen arvoinen asia edellyttää. Voittaja ei luovuta vastoinkäymisten edessä. Hän luottaa tekemiseensä, ja siihen, että lopulta kova työ palkitaan. Voittaja tekee lannistumattomasti töitä. Vaikka hän vuoden aikana ei välttämättä olisi päässyt siihen mihin oli tähdännyt, vie jokainen päivä lähemmäs unelmaa.

Useat tavoitevartaloaan havittelevat joutuvat opettelemaan kaiken harjoitteluun liittyvän syömisestä salilla käymiseen aivan alusta. Silloin on ihan selvä, ettei sohvaperunasta kuoriudu hetkessä fitnessprinsessaa. Mutta se on varma, että jokainen, jolla on halu harjoitteluun ja fysiikkansa parantamiseen, onnistuu siinä. Oikeilla ohjeilla, riittävällä pitkäjänteisyydellä ja suurella sydämellä.

Toivon kaikille loistavaa uutta vuotta, joka jatkuu voimallisesti läpi vuoden! Silloin on jokaisen onnistujan aika lähteä voitolla yöhön!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MITEN PRÄSSÄÄT?

Jalkaprässi on varmaan yksi suosituimmista kuntosalilaitteista jalkoja treenatessa. Laitetaan vaan jalat levylle ja työnnetään. Onko se näin yksinkertaista? Ei ihan. Jalkaprässi ei korvaa kyykkyjä. Vaikka tekisit kuinka syviä prässejä, ne eivät kehitä yhtä hyvin pakaralihaksia, vatsalihaksia ja monia muita tukilihaksia kuten kyykyt. Monelle jalkaprässi on kuitenkin hyvä etureisien lihasmassan harjoite, kun se tehdään lihastuntumalla eikä vain yritetä saada mahdollisimman paljon rautaa ylös pienellä liikeradalla. Jos haluat tasapainoiset jalkalihakset, tulee niitä treenata erilaisilla liikkeillä. Pelkkä jalkaprässi tai kyykkykään ei yksinään riitä. Miten jalkaprässillä sitten pitäisi treenata? Yksi huomioitava asia on se, miten jalat asetetaan levylle.   Asettamalla jalat keskelle lantion levyiseen asentoon saat parhaiten harjoitettua jalkoja tasapainoisesti sekä etu- että takareisien osalta. Jos taas asetat jalat leveämmälle, treenaat lähinnä lähentäjiä. Jo

PALJONKO PAINOJA?

Jos tangossa ei ole tarpeeksi rautaa, ei se lihas kasva. Mutta kuinka paljon on tarpeeksi? Paljonko nousee penkistä? Millä painolla kyykkäät? Mietitkö, että mitä väliä sillä on? Eikö se riitä, että lihaksissa tuntuu mukava polte? Miksi pitäisi pyrkiä joihinkin tiettyihin treenipainoihin? No esimerkiksi siksi, ettei kroppa kiinteydy ilman riittävää voimatasoa. Jos et ole juurikaan treenannut lihasvoimaa, huonoja uutisia: lihaksesi ovat unessa. Arkiaskareissa, juoksulenkillä ja jopa lihaskuntojumpissa lihaksesi käyttävät vain hitaita soluja. Nopeat lihassolut, ne voiman kasvattamisessa tärkeät, vain laiskottelevat. Et siis kiinteydy, eikä lihas kasva. Sinun on turha haaveilla pyöreistä pakaroista, erottuvista olkapäistä tai kivoista käsivarsista, ellet pysty liikuttelemaan riittävän isoja rautoja. Näin se vain on. Sporttisten muotojen lisäksi saat kasvaneesta voimasta ja lihasmassasta muutakin hyötyä. Aineenvaihduntasi tehostuu ja voit syödä enemmän lihomatta. Tyypillinen onge

PALJONKO PITÄÄ SYÖDÄ?

Nyt ei puhuta laihduttamisesta eikä lihasmassan kasvattamisesta, vaan yleisesti päivittäisestä energiantarpeesta. Kaikki tarvitsevat energiaa, vaikka tarkempi määrä onkin yksilöllistä. Energian tarve on se määrä energiaa, joka pitää kehosi painon, koostumuksen ja fyysisen aktiivisuutesi hyvää terveyttä ylläpitävällä tasolla. Tarvitset energiaa perusaineenvaihduntaan (jotta sydän sykkii, keuhkot toimivat, entsyymejä ja hormoneja syntyy jne.), ruoan aiheuttamaan lämmöntuottoon, liikkumiseen ja kaikkeen muuhun tekemiseen. Energiantarpeeseen vaikuttaa mm. sukupuoli, ikä, paino, lihasmassa ja liikunnan määrä. Mitä nuorempi, mitä enemmän lihasmassaa, mitä enemmän painoa ja mitä enemmän liikkuu, sitä suurempi on perusaineenvaihdunta ja sitä suurempi on päivittäinen energiantarve. Suurin osa energiastasi kuluu perusaineenvaihduntaan ja kun tähän lisätään fyysinen aktiivisuutesi, saadaan päivittäinen energiantarpeesi. Kokonaisuuteen vaikuttaa paljon muukin päivän aktiivisuus kuin l