Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kalorimäärä merkityt tekstit.

SEURAA JONNAN VALMENNUSTA / OSA 7 UUSI RUOKAOHJELMA

Jonnan välipala Viikko valmennuksessa on taas vierähtänyt ja ruokaohjelmaan tehtiin vähän isompia muutoksia. Lepopäivien ruokamäärää lisättiin vain vajaat 200 kcal, mutta rankkoihin treenipäiviin lisättiinkin sitten ihan kunnolla. Tällä hetkellä lepopäivien kalorit on n. 2500 kcal ja treenipäivien n. 2900 kcal. Treenipäivinä tulee siis yhden aterian verran lisäkaloreita ja jotta se olisi helpompaa, on kalorit lisätty treenin ympärillä oleviin juomiin ja pieniin ruokiin. Kaloreiden lisäyksen myötä jouduttiin luonnollisesti myös säätämään hieman makroravinteiden suhteita, koska pelkästään hiilihydraateista ei lisäyksiä enää voi tehdä. Nyt vaan seurataan miten keho reagoi uuteen ruokamäärään.  Jonnan kertomana: Viime viikon ylimääräinen treeni ja sen vuoksi vähemmälle jäänyt palautuminen on näkynyt tällä viikolla yöunen laadussa. Kun ei palaudu, käy ylikierroksilla. Treenit kulki hyvin ja nousujohteisesti, mutta viikonloppu onkin sitten mennyt huiliessa. Viikon kesk...

PALJONKO PITÄÄ SYÖDÄ?

Nyt ei puhuta laihduttamisesta eikä lihasmassan kasvattamisesta, vaan yleisesti päivittäisestä energiantarpeesta. Kaikki tarvitsevat energiaa, vaikka tarkempi määrä onkin yksilöllistä. Energian tarve on se määrä energiaa, joka pitää kehosi painon, koostumuksen ja fyysisen aktiivisuutesi hyvää terveyttä ylläpitävällä tasolla. Tarvitset energiaa perusaineenvaihduntaan (jotta sydän sykkii, keuhkot toimivat, entsyymejä ja hormoneja syntyy jne.), ruoan aiheuttamaan lämmöntuottoon, liikkumiseen ja kaikkeen muuhun tekemiseen. Energiantarpeeseen vaikuttaa mm. sukupuoli, ikä, paino, lihasmassa ja liikunnan määrä. Mitä nuorempi, mitä enemmän lihasmassaa, mitä enemmän painoa ja mitä enemmän liikkuu, sitä suurempi on perusaineenvaihdunta ja sitä suurempi on päivittäinen energiantarve. Suurin osa energiastasi kuluu perusaineenvaihduntaan ja kun tähän lisätään fyysinen aktiivisuutesi, saadaan päivittäinen energiantarpeesi. Kokonaisuuteen vaikuttaa paljon muukin päivän aktiivisuus kuin l...

SYÖTKÖ LIIAN VÄHÄN?

Luulitko, että mitä vähemmän syöt, sitä tehokkaammin laihdut? Totuus on se, että liian vähäisen syömisen seurauksena painonpudotus voi tyssätä heti alkuunsa tai ainakin hidastua oleellisesti. Lihasmassasta on turha haaveillakaan liian vähäisellä syömisellä. Kun kehosi huomaa, että ravintoa on saatavilla liian niukasti, se tarrautuu jäljellä oleviin energiavarastoihinsa kaikin keinoin. Elimistösi menee niin sanotusti säästöliekille. Säästöliekissä energiankulutus vähenee ja aineenvaihdunta hidastuu eikä paino tällöin putoa. Kaikki ylimääräinen liike vähenee ja sitä myötä myös kulutus heikkenee. Aineenvaihdunnan hidastuessa keho ei suostu enää luovuttamaan rasvaa, vaan alkaa ottaa energiaa mm. lihaksista. Yleisin ja suurin virhe painonpudottajille on tässä tilanteessa vähentää kaloreita entisestään. Liian vähäisen syömisen vuoksi lihasmassasi katoaa ja syömiseen liittyvät mielitekosi kasvavat. Jos saat energiaa syömisistäsi liian vähän, liikkuminenkaan ei huvita. Varoituskel...