Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella nousujohteisuus merkityt tekstit.

SEURAA JONNAN VALMENNUSTA / OSA 3 TREENIOHJELMAT

Täydellistä kyykkytekniikkaa! Jonnan mietteitä treeniohjelmista: Treenitottumukseni tähän asti: Aiemmin jo mainitsin, että liikunta harrastuksena tuli elämääni vasta 17-vuotiaana jumpan muodossa. Hyötyliikunnan mallin olin omaksunut jo aiemmin lapsuudenkodissani: välimatkat käveltiin tai pyöräiltiin, portaita käytettiin hissin sijaan ja vanhemmat näiden lisäksi olivat tottuneet ruumiilliseen työhön. Myös itse tykkäsin mattojen tamppaamisesta, polttopuiden tekemisestä, lumenluonnista ja haravoimisesta. Vähitellen vuosien saatossa arkinen aktiivisuus on vähentynyt, mutta edelleen käytän aina portaita ja teen mielelläni kauppareissun kävellen. Tilalle on kuitenkin tullut muuten liikunnallinen elämäntapa työn ja vapaa-ajan muodossa ja edelleen iän karttuessa myös niitä haasteita. Ryhmäliikuntaohjaajalla kuormitus on toistuvaa, monesti myös yksipuolista sekä viikosta ja kuukaudesta, usein vuodesta, toiseen jatkuvaa. Ylirasitustilat sekä puolikuntoisena ja alipalautuneena o...

TARVITAANKO SALIOHJELMAA?

Omat asiakkaani treenaavat Syke -sovellusta käyttäen Treenaatko liikkeestä toiseen ilman selkeää harjoitusohjelmaa? Tai teetkö aina vaan samat liikkeet samoilla painoilla? Jos uhraat johonkin aikaasi, mutta et saa tuloksia, pitäisi hälytyskellojen soida. Suunnitelmallisuuden puute on yksi yleisimmistä ongelmista mihin törmään jatkuvasti. Jos tavoitteenasi on saavuttaa kuntosalilla tuloksia, tarvitaan siihen suunnitelmallisuutta. Treeniohjelma on tärkeä ja sitä kannattaa noudattaa. Muuten tuloksia on mahdotonta seurata tai ylipäätänsä saavuttaa. Treeniohjelma tarkoittaa etukäteen suunniteltua listaa ja systeemiä liikkeistä, joita sinun tulee tehdä kuntosalilla. Treeniohjelmassa käy yleensä ilmi, millä jaolla se tehdään, liike-, toisto- ja sarjamäärät, palautusajat sekä mahdollinen viikkokierto. Ohjelma tuo tekemiseen ryhtiä, rotia ja selkeän päämäärän poistaen samalla turhan haahuilun liikkeiden välistä. Kehityksen kannalta on tärkeää tietää, mitä tekee sekä seurata keh...

10 TREENIVINKKIÄ!

Kesälomat alkavat olla takana ja monella edessä arkeen paluu. Kun palailet kesätauolta salille tai olet vasta aloittamassa saliharrastusta, niin seuraavat vinkit kannattaa lukea. 1. Palkkaa itsellesi personal trainer Vaikka salivuosia jo olisi takana, niin valitettavan usein näen virheellistä tekniikkaa, tehotonta treeniä ja huonoa lihasaktivaatiota. Miksi et siis aloittaisi treeniäsi tehokkaasti ja tuloksekkaasti. Jopa muutama kerta ammattilaisen kanssa voi aikaansaada aikamoisia ahaa-elämyksiä. Jos pitäisi antaa vain yksi vinkki, niin se olisi ehdottomasti tämä. 2. Tehosta treeniäsi Tästä asiasta jo kirjoitinkin aiemman postauksen. Treenissä täytyy tulla hiki ja lihasten väsyä. Älä näprää kännykkää ja istuskele, vaan keskity treeniisi. Liian pitkien istumistaukojen sijaan tee liikepareja tai supersarjoja. Älä jätä sarjoja kesken. Painot sellaiset, että viimeinen toisto menee juuri ja juuri. 3. Pidä nousujohteisuus Lihas on äärimmäisen laiska. Se ei tee mi...

AKTIVOITHAN LIHAKSESI?

Lihaksen aktivointi eli hermotus saattaa olla joillekin tosi hankalaa. Lihassolun täytyy kuitenkin aktivoitua kehittyäkseen ja kasvaakseen. Ei siis riitä, että tartut painoihin ja alat liikutella niitä. Jos lihas ei aktivoidu oikein eikä sitä saa väsytettyä eikä pumppiin, ei sen kasvattaminenkaan oikein onnistu. Omalla kohdallasi voit pohtia, miten sinun treenisi kulkee ja tuntuuko treeni aina siellä missä pitää. Jos vastaat ”ehkä”, vastaus on luultavasti oikeasti ei. Se, että teet kyykkyä, ei automaattisesti mene pakaraan, vaikka netissä sanotaankin, että se olisi paras pakaraliike. Tunnustele todella, saatko kohdelihaksen väsytettyä. Jos et saa, liike menee joko väärin tai oikea lihas ei aktivoidu huonon hermotuksen takia. Hyvin aktivoitunut ja ”loppuun” treenattu lihas kyllä tuntuu eikä jätä kysymyksiä. Liikkeen treenaaminen on eri asia, kuin lihaksen treenaaminen. Liikkeen treenaaminen on voimailua, lihaksen treenaaminen on kehonmuokkausta ja -rakennusta. Liikkeen treen...