Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella stressi merkityt tekstit.

EIKÖ AIKA RIITÄ?

Kun ennen vanhaan työ oli fyysisempää ja suurin osa työstä tehtiin omaa kehoa käyttämällä, saatiin samalla työ sekä fyysinen harjoittelu. Tänä päivänä asiat ovat toisin. Päivisin tehdään henkisesti rasittavaa työtä ja iltaisin pyritään huolehtimaan liikunnasta monien muiden huolehdittavien asioiden lisäksi. Lisäksi aikaamme syö informaatio- ja viihdetulva. Puhelin soi aamusta iltaan, postilaatikkoon kertyy luettavaa, telkkarista tulee uutisten lisäksi vaikka mitä kiinnostavaa, on Netflixiä ja netissä on käytävä vähintään lukemassa sähköpostit ja selailtava sosiaalisen median uutiset. Meillä on siis todella paljon aikaa syöviä asioita ja joudumme valitsemaan tärkeiden ja ei niin tärkeiden asioiden välillä. Ongelma on tietenkin ratkaistavissa. Se tapahtuu maalaisjärkeä käyttämällä. Tutkimusten mukaan käytämme suurimman osan ajastamme ei niin tärkeiden asioiden tekemiseen. Meille on helpointa tehdä asioita, jotka normaalisti eivät vaadi suurta paneutumista ja vastuuta. Ja näi...

MITÄ AINEENVAIHDUNTA TARKOITTAA?

Aineenvaihdunnasta on monia harhaluuloja: ”vatsani toimii harvoin, eli minulla on hidas aineenvaihdunta” tai ”en laihdu helposti, koska minulla on hidas aineenvaihdunta”. Aineenvaihdunta on kuitenkin paljon laajempi kokonaisuus. Ilman aineenvaihduntaa ei ole elämää. Se on sarja reaktioita, joilla uusia aineita muokataan elimistössä ja vanhoja eritetään ulos. Aineenvaihdunnan reaktioita säätelevät monet tekijät elimistössä: vitamiinit, mineraalit, hormonit ja kasvutekijät. Aineita vaihtuu niin meissä sisäisesti kuin myös elimistön reagoidessa ulkomaailman kanssa, esim. syödessämme tai hengittäessämme. Saamme ravinnosta aineita, joita elimistö hyödyntää aineenvaihdunnassa. Monet eri systeemit kehossasi osallistuvat koko ajan aineenvaihdunnan ylläpitämiseen. Niiden eheys on edellytys terveytesi ylläpidolle. Elimistön päivittäisen toiminnan tärkeitä kokonaisuuksia ovat: energiantuotanto, kehon omien ja kehon ulkopuolelta tulleiden vierasaineiden poisto, ruuansulatuksen ja suol...

5 YLEISINTÄ SYYTÄ MIKSI RASVA EI PALA!

Kesä on tuloillaan ja rasvanpolttokausi kuumimmillaan. Syöt terveellisemmin, liikut enemmän ja paino ei tipu eikä rasva pala? Missä vika? 1. Syöt liikaa Lopulta rasvanpolttotasanteen taustalla on aina se, että kehosi ei ole energiavajeessa. Varsinkin viikonloput ovat usein ruokailun "vuotopaikkoja", joissa energiansaannin viikkobudjetti ylittyy. Jos viikonloppuna syöt liian vapaasti, pysähtyy rasvanpoltto extra -kaloreista. Tai jos perushyvään syömiseesi lisätään pikku napostelut, karkki siellä, karkki täällä, saunaolut tai viinilasillinen muutaman kerran viikossa, alkaa kalorisaldo usein karttua niin, että "hyvin syöminen" ei tuota minkään sortin rasvanpolttotuloksia. 2. Syöt liian vähän Liian vähäinen energiansaanti tuntuu paleluna, hikoilun vähenemisenä ja suorituskyvyn heikkenemisenä. Jos tuloksesi salilla eivät nouse, lihas ei kasva tai olet jatkuvassa flunssakierteessä, on hyvin usein kysymys siitä, että syöt liian vähän. Tällöin keholla ei ole ra...

MITÄ STRESSI AIHEUTTAA?

Stressin on tarkoitus auttaa elimistöä sopeutumaan muutokseen ja helpottaa hankalista tilanteista suoriutumista. Jos sinua jännittää esim. esiintyminen, niin ilman stressireaktiota et kykene siihen. Stressireaktio on tarpeellinen, mutta ongelmaksi se muodostuu, kun niitä tulee liian usein ja elimistö ei ehdi palautua edellisestä stressireaktiosta. Tällöin stressi kroonistuu. Ongelma nykyajan suoritusyhteiskunnassa muodostuu siitä, että elimistö ei välttämättä erota eri lähteistä tulevaa stressiä toisistaan, vaan ne kasaantuvat yhdeksi suureksi kuormitukseksi. Töistä, raha-asioista tai esim. parisuhteesta aiheutuva henkinen stressi sekä liikunnasta, liiallisesta valvomisesta ja vääränlaisesta ravinnosta johtuva fyysinen stressi vaikuttavat kaikki loppujen lopuksi samalla tavalla. Ne kuluttavat. Krooninen stressi vaikuttaa terveyteesi monella eri tavalla ja varsinkin tuloshakuiselle treenaajalle se voi olla ongelmallista. Stressihormonin eli kortisolin liiallinen esiintyminen...

ONKO NORMAALIA VOIDA HUONOSTI?

Meidän elimistö on suunniteltu niin hienosti, että se jaksaa kohtuullisesti kroonista stressiä aika pitkään ilman koneen piiputtamista. Alamäki alkaa, kun kuormitustekijöitä on liikaa palautumiskapasiteettiin nähden tai stressinsietokyky alenee syystä tai toisesta. Koska nykyisin kaikilla tuntuu olevan kiire, olemme ehkä tiedostamattamme hyväksyneet sen, että on normaalia voida vähän huonosti. On normaalia, ettei ehdi tehdä asioita joista nauttii ja että elämä koostuu jatkuvasta kiirehtimisestä paikasta toiseen. On normaalia, että tekee pääasiassa asioita, jotka helpottavat stressiä hetkeksi, kuten suklaan syöminen, olut tai lasi viiniä pitkän päivän jälkeen tai sohvalla löhöäminen väsyksissä kun ei jaksa muutakaan. Hetkessä elämisen taito on monelle nykyisin täysin outo asia. Ärsykkeitä on niin paljon, että tähän hetkeen pysähtyminen tuntuu mahdottomalta. Älypuhelimet, sosiaalinen media ja jatkuvasti tavoitettavissa oleminen tekevät läsnä olevana olemisen haastavaksi. ...

PÖMPÖTTÄÄKÖ?

Syöt mielestäsi terveellisesti, harrastat runsaasti liikuntaa ja puurrat ahkerasti vatsalihasliikkeitä viikko toisensa jälkeen. Vatsan pömpötys vaan ei katoa. Miten ihmeessä sen saa litistymään? Terveellinen ja riittävä ravinto sekä liikunta ovat tie litteään vatsaan, mutta tiellä saattaa olla rasvan lisäksi muitakin esteitä.  Sokerin aiheuttama pömppö on yhä tavallisempi ongelma ja johtuu huonosta ravinnosta kuten makeisista, pikaruuasta, leivonnaisista ja muista nopeista hiilihydraateista. Sokerista turvonnutta vatsaa ei voi hikoilla pois, se pitää syödä pieneksi. Ylenpalttinen nopeiden hiilihydraattien syöminen johtaa verensokerin, mielialojen ja vireystilan heittelyyn, joka naisilla ilmenee mm. alakuloisuutena, masentuneisuutena ja haluttomuutena. Elimistö on siinä tilassa, että hiilihydraattivarastot ovat täynnä, ja tällöin rasva alkaa varastoitua. Sokerivapaa ravinto tekee tyytyväiseksi niin vatsan kuin mielenkin. Oletko ollut siinä uskossa, että vatsarutistuks...

ELÄTKÖ KESKELLÄ KIIRETTÄ?

Moni on tietämättään kortisolikoukussa. Aamusi alkaa ehkä pelkällä kahvilla tai siivulla vaaleaa leipää. Työpaikalle päästyäsi uusi kahvikuppi tulee jo tarpeeseen. Työpäivä kuluu tietokoneen äärellä tai ehkä juokset palaverista toiseen. Olet taas jossain vaiheessa täyttämässä mukiasi kahvilla tai korkkaamassa energiajuomaa. Olo on ärtynyt ja ehkä käyt jopa ylikierroksilla. Samalla kuitenkin haukottelet ja päivittelet edellisen yön huonoa unta. Työpäivän päätteeksi kotonasi odottaa jos jonkinlaiset askareet, ehkä lapset pitää hakea tarhasta tai kuljetella heitä harrastuksiin. Jääkaappi huutaa tyhjyyttään, joten kurvaat lähikaupan kautta. Kotipihaan päästyäsi huomaat ahmineesi kaupasta ostamasi suklaapatukan sitä edes maistamatta. Lapset kitisevät ja kiristävät jo ennestään piukeita hermojasi ja suustasi pääse sammakoita. Kotona odottaa aviomies, joka ei pyynnöstäsi huolimatta ole edes roskapussia vienyt ulos. Jos sinulla tässä vaiheessa on vielä energiaa, saatat lähte...

RASVA PALAMAAN!

Perusaineenvaihdunnalla tarkoitetaan sitä energiankulutusta, joka tarvitaan elintoimintojen ylläpitoon. Perusaineenvaihdunta vie päivittäisestä energiankulutuksestamme 60-70%. Lisäksi energiaa kuluu fyysisiin aktiviteetteihin sekä ruuan lämpövaikutukseen. Vilkkaasta aineenvaihdunnasta on hyötyä kun haluamme laihtua, pysyä hoikkina tai polttaa rasvaa. Mainittakoot näin aluksi, että ei ole olemassakaan mitään ihmepilleriä, joka sulattaisi rasvan. Mutta katsotaanpa miten voisimme vaikuttaa aineenvaihduntaan nopeuttamalla rasvan palamista. 1. Nostele painoja ! Kannattaa kasvattaa lihasta niin paljon kuin se on mahdollista. Tämä ei ainoastaan laihduta, vaan lisäksi se nopeuttaa aineenvaihduntaa pysyvästi. Mitä vähemmän sinulla on lihasta, sitä hitaammin aineenvaihduntasi toimii. Painonnosto vaikuttaa myös hormonitasoihin niin, että keho pystyy luonnostaan polttamaan rasvaa jopa 24 tuntia liikuntasuorituksen jälkeenkin. 2. Syö proteiinia ! Polttaaksesi rasvaa, kannattaa keskittyä ...